Tuskanhikeä

Katselen sänkyni vierustalla komeilevaa Suomen lippua. Kuulokkeista tulee Karjalaisen Jukkaa. Muistot palaavat kotimaahan. Nyt ei olla kuitenkaan Suomessa vaan paikka on Dayton, Ohion osavaltion eteläosassa. Katselen ikkunasta ulos. Näky on kuluneeseen viikkoon nähden epätavallinen. Wright State Universityn kampuksen kadut ovat lammikoilla eilisen ukkosmyrskyn jäljiltä. Porukka tummaihoisia poikia kävelee löysän rennosti korisshortseissa kohti parkkipaikkaa. On sunnuntai aamu ja kampus nukkuu eilen yönä valvottuja tunteja takaisin.

Reipas viikko sitten hyppäsin koneeseen kohti tulevaa kotiseutuani Daytonia. Tätä ennen british airways oli lennättänyt minut Helsingistä Lontooseen ja sieltä Chicagoon, josta matka jatkui tänne aikoinaan intiaanien asuttamille seuduille Ohioon. Matka Chicagosta taittui american airlinesin pienkoneella (kolme penkkiä/rivi) yli sinisenä hohtavan Erie-järven. Saavuttuani Daytonin kodikkaan pienelle lentokentälle olikin vastassa tutut kasvot. Sekä pää-, että apukoutsi toivottivat minut tervettulleeksi suureen Amerikan maahan. Nuo sanat oli viimein helpottava kuulla satojen mailien, lukemattomien facebook keskustelujen, kahden vierailun, testien, soittojen, paperisodan ja viisumihässäkän jälkeen.

Kavereitteni armeijapuheita lainatekseni tämä oli kuitenkin vasta alkusotaa. Olin mosa ja tiedossa oli esapekkaa.

Kulunut viikko on kulunut lähinnä papereita täyttäessä. Ilmeisesti yliopiston sisäisillä järjestöillä kuten terveydenhuolto tai urheilijat ei ole minkäänlaista yhteistä tietokantaa. Omia tietoja pitää rustata vaikka mihin ja suomalaiseen tehokkuuteen tottuneena hermot on olleet kireällä. Laukauksia ei ole kuitenkaan enää kuulunut ja tuntuu että ollaan loppusodan puolella.

Ensimmäiset päivät kampuksella oli yksinäisiä. Kämppikseni Ricardo hollannista, joka on myös freshman ja tennisteamissä, oli perheineen kampuksen läheisyydessä olleessa hotellissa, kunnes keskiviikkona muutti kampukselle. Monille mainostamani Samsugin seikkailijapuhelimeni osoittautui käyttökelvottomaksi Amerikan ympäristössä ja läppärinhankinnan tänne siirtäminen teki elämästä uudessa valtiossa aluksi hieman haastavaa. Tieto kulki kuitenkin sen verran, että pääsin treeneihin joka päivä kyydillä. Ricardon perhe oli myös vuokrannut auton ja pääsimme helposti ostamaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Nyt on toimiva puhelinliittymä ja macbookki. Elämä on huomattavasti helpompaa.

Palloa on tullut hakattua joka päivä. Pelaamisen raskaaksi on tehnyt painostava 35-40 asteen helle pilvettömältä taivaalta. Ohiossa kuulemma sää voi vaihdella todella radikaalisti muutamien päivien sisällä. Ensi viikolle onkin luvattu lähinnä sadetta ja reilua 20 astetta.

Uusia tuttavuuksia tulee päivittäin ja tulemme Ricardon kanssa loistavasti toimeen. Kaverilla on hyvä huumorintaju ja iloinen meininki. Myös wc-tilat kanssamme jakavat baseball pelaajat vaikuttavat hyviltä tyypeiltä. Heillä on huoneessa tv:n lisäksi iso sohva, joten aikaa tulee vietettyä wc:n toisellakin puolella. Uusia kavereita tuli myös kansainvälisen orientaation aikana jolloin tutustuin mm. Intialaiseen ja ruotsalaiseen business opiskelijaan.

Tämän hetkinen vaikutelma amerikkalaisista on todella positiivinen. Kampuksella vastaan kävelevät opiskelijat tervehtii ja kysyy kuulumisia. Vähän niinkuin belgiassakin, tervehtimiseen kuuluu usein kysymys: miten menee? Vaihtovuotena jo tottuneena smalltalk sujuu melko huomaamatta ja outo suomalainen huumorintajukin tuntuu purevan.

Fiilis on korkealla alkavaa lukukautta ja tennistreenejä odottaen.

Hyvää alkavaa syksyä kaikille.