lauantai 28. huhtikuuta 2012

Suuria tunteita

Kierrän inside-out kämmentä vastustajani rystylle. Pohkeet ja etureidet tärisevät, hiki virtaa otsapantani alta. Aivot käskevät jatkamaan. Lukuisien lyöntien kumina ja niiden jälkeinen ähkyntä kaikuu voimakkaana pienessä kuplahallissa. Koitan keskittyä omaan pisteeseeni. Pääsen kentän sisäpuolelle ja päätän löydä kovaa pitkin linjaa. Vatustajani saa kuin saakin pallon verkon yli matalana. Koukistan polviani ja kierrän uudemman kerran vastustajani rystypuolelle odottaen ohituslyöntiyritystä, mutta sen sijaan vastustajani lopettaa pisteen kesken ja juoksee viereiselle kentälle. Valtava huutomyrsky täyttää hallin pienimmätkin nurkat. Olen 4-0 johdossa kolmannessa erässä, mutta peli on juuri päättynyt.

Maila tippuu kädestä. Ajatukset pysähtyvät. Ensin tiedostaa tappion. Sitten koko kuva iskee tajuntaan.

Kausi on juuri päättynyt. Joukkue, jonka voitimme viime viikonloppuna johtaa meitä nyt konfferenssifinaalissa 4-0 ja on siten ratkaissut matsin itselleen.

Vaikka ottelu on päättynyt muutamia sekuntteja sitten, tiedostat, että kaikki se työ mitä vuoden ajan ollaan tehty, on valunut käsistä. Mestaruussormus, joka tuntui olevan jo niin lähellä on yhtäkkiä särkynyt unelma. Kaikki se työ ja aika, mitä valmentajat ovat vuoden aikana laittaneet likoon on ollut turhaa. Jokainen punnerrus - turhaa.

Siltä tappion jälkeen tuntuu.

Vuoden kestänyt lataus on yhtäkkiä purkautunut. Hetki on tunteikas. Jokainen urheilija, joka on harjoitellut tunnollisesti jotakin määränpäätä varten tietää miltä pettymys tuntuu. Hetken tuntuu kuin millään muulla ei olisi merkitystä. Olet epäonnistunut.

Vajaa vuosi sitten lähdin Amerikkaan sillä mielellä, että lätkitään nyt vähän tennistä opiskelun ohella. Vuosi on muuttanut miestä. Aluksi tuntemattomista joukkueen pojista on tullut veljiä. Tavoitteet on kasvaneet voittojen ohella. Et pelaa vain itsellesi; pelaat nelinpeliparisi, joukkueen, valmentajien ja koulun kunniasta. En olisi ikinä uskonut, miten suuria tunteita yliopistotennis olisi tuonut tullessaan. Näin muutamia tunteja ottelun jälkeen voi jo sanoa, että ne on hienoja tunteita voitosta tai tappiosta huolimatta.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Oppia itsestä

Viimeisistä ajatuksista blogimaailmassa on kulunut lähes kaksi kuukautta. Kaikenlaista on tapahtunut.

Tenniksen osalta kausi on taputeltu konfferenssiturnausta lukuunottamatta, mikä pelataan viikonloppuna Indianapolisissa. Peleihin lähdetään mielenkiintoisista merkeistä, sillä ilmeisesti ensimmäistä kertaa historiassa wright state on ykkössijoitettu voitettuamme kaikki seitsemän konfferenssimatsia. Henkilökohtaisestikkaan ei ole mennyt hullummin kun konfferenssi recordi näyttää 7-0 kaksinpelien osalta kolmospelaajana, dubbeli ei ole tosin sujunut ihan putkeen, mutta viikonloppuna on taas mahdollisuus näytää. Tiukkoja pelejä on tiedossa, sillä todennäköinen semifinaali vastustaja CSU kaatui niukasti 4-3 viime viikonloppuna. Sama tulos löytyy toisella puolella kaaviota olevaa Green Bayta vastaan, mikä olisi todennäköinen finaalivastus. Finaali pitäisi pystyä streamaamaan myös kotisuomesta sunnuntai-iltana seitsämän maissa. Linkki sivuille löytyy tästä:

http://www.horizonleague.org/

Koulussa eletään lukukauden viimeistä neljännestä. Päätin ottaa vähän rennommin ja valitsin vain kolme kurssia (12 tuntia viikossa), koska viikonloput ovat menneet pitkälti matkustaessa tennispeleihin.

Eräänä päivänä pelikaverini kuitenkin näytti minulle mielenkiintoisen kuvan, jonka hän oli ottanut koulun käytävältä.



Suomen peruskurssi Amerikassa?! Pakkohan tämä on nähdä!

Ilmottauduimme Viljamin kanssa kurssille. Seuraavan päivänä astumme pieneen luokkaan neljän muun opiskelijan kanssa. Esittelemme itsemme, samoin tekee opettajamme. Saksankielistä lukiota Suomessa käynyt, Amerikkalaista syntyperää oleva professori puhuu oikein sujuvaa suomea, tosin hieman ulkomaalaisella aksentilla. Usein vaarinpaitaan pukeutuva, vaaleapartainen ja kapeakasvoinen opettajamme kävisi myöskin ulkonäkönsä puolesta kaikin puolin suomalaisesta.

Tunnin aikana selviää, että kurssin pääpaino ei ole niinkään sanojen ja lauseenrakenteiden opettelussa vaan kurssilla tutkitaan pikemminkin suomen kielen rakenteita. Se siitä helposta A:sta...

On kuitenkin aika mielenkiintoista nähdä miten suomea opetetaan ulkomaalaisille. Lukemattomia kertoja sitä on tullut istuttua ranskan tunneilla ja tuskailtua poikkeusten poikkeuksien kanssa. Ranska on kuitenkin loppupeleissä aika helppo kieli suomeen verrattuna, jossa tuntuu olevan sääntöjä enemmän kuin kaikissa muissa kielissä yhteensä. Tunnilla on myös oppinut arvostamaan sitä pääomaa, mitä suomen kieli äidinkielenä antaa.

Harvoin sitä ajattelee kuinka tärkeää oman kulttuurin tuntemus on. Sain vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi André Noël Chakerin kirjoittaman opuksen ¨The Finnish Miracle¨. Kirjailija on Kanadassa syntynyt ja myöhemmin vaimonsa perässä Suomeen muuttanut liike- ja lakimies. Kirja kertoo suomalaisuudesta ja suomalaisen menestyksen tekijöistä esimerkein ja teorioin maahanmuuttajan silmin. Se, että kyseinen henkilö on nimenomaan maahanmuuttaja tekee kirjasta mielenkiintoisen. Ehkä orastava henkilökohtainen kaipuu päästä takaisin Suomeen myös vaikutti kirjan nopeaan läpilukuun.

Jos koko kirjaa ei ole aikaa ahmia, voi särmikkään ministerimme blogista lukea aiheesta lyhyesti:

http://www.alexstubb.com/fi/blog/1851/

Muutamassa eri maassa asuneena voin kertoa kuinka tärkeää oman maan kulttuurintuntemus on sosiaalisessa kanssakäymisessä. Harva ulkomaalainen tietää Suomesta Nokiaa tai Kimi Räikköstä enempää. Mikäli jossain vaiheessa tulee tekemisiin ulkomaalaisten vieraitten kanssa työelämässä tai arjessa, on oikein mukava kertoa jotain Lumiaa syvempää tarinaa.

Nokiasta puheenollen, Lumiaa ei täällä näy eikä kuulu hurjista markkinointisummista huolimatta. Onko osakkeen hinta vieläkään pohjissa?