sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Oma koti kullan kallis

Sunnuntai-ilta pimenee. Yli kolmenkymmenen asteen hellepäivä on ohitse. Katson huoneestani dormien parkkipaikalle, joka täyttyy autojen valoista. Yliopisto-opiskelijat liikkuvat kohti dormeja vetäen viikonloppuna kotona pestyjä vaatteita täynnä olevia matkalaukkujaan. Vanhemmat saattavat ovelle ja sanovat hyvästit seuraavaa perjantaita varten.

Jos jostain kumman syystä alkuviikosta ei ole erehtynyt toivomaan viikonlopun alkua, varma viikonlopun merkki on perjantaina kampukselta pyykkikasoineen pakenevat opiskelijat, jotka viikon viimeisen luennon jälkeen säntäävät autoihinsa ja päräyttävät äkkiä äidin luokse. Tätä ennen sosiaalinen media on täyttynyt Amerikkalaisten kotikaipuusta kertovista päivityksistä.

Viikonloppu on nyt ohi ja väsynyt katse on suunnattava seuraavaan viikkoon.

Laitan soimaan Tauskin Mombasan. Viljami on oikealla puolellani lattialla X-asennossa. Itse jo muutaman kuukauden kokeneena äksääjänä rohkaisin Viljamia kokeilemaan Virginian ex-kollegojen lanseeraamaa tapaa. Tarkempia tietoja X-asennosta löydät linkistä ja etenkin blogin kolmannestoista luvusta.

Nyt kun tuli tennispiireissä lähes kulttimaineeseen noussut ¨Kalkkunalaakson Tarinoita¨ puheeksi, niin täytyy kiittää Tommi Nissistä kaikista niistä antoisista lukuhetkistä ja vertaistuista, joita blogi on tarjonnut. Itseäni harmittaa että eksyin blogin lukuun vasta itse tänne muutettuani, sillä teksti on nimittäin sen verran elävää, että sitä lukee aina ilolla. Täällä Ohiossa on otettu esille blogin julkistaminen ihan painoversionakin, jotta kuluneiden vuosien materiaaliakin voisi lukea näin jälkikäteen. Siitä saa kuitenkin tekijä itse päättää. Kaikkea hyvää Tommille jatkoon ja toivotaan, että kynä pysyy tulevaisuudessakin kädessä.

Viljami on noussut ylös lattialta. Biisi on vaihtunut Jukka Pojan Älä Tyri Nyt kappaleeseen. Kuuntelen lyriikoita ja ymmärrän jotakin mitä tulee liian harvoin ajateltua - minulla on mahdollisuus opiskella ulkomailla, mahdollisuus, jota monella muulla ei ole. Minulla on mahdollisuus oppia uudesta kulttuurista ja kielestä, nähdä ja kokea uutta. Sitä täytyy arvostaa.

Välillä vaan tuntuu että kaikki on jo nähty ja koettu.

Biisi loppuu ja katson ympärilleni. Sängyn vierustaa koko vuoden koristanut Suomen lippu on otettu alas. Kyse ei ole kuitenkaan Suomen jääkiekon mm-kisojen välierätappiosta ja siitä syntyvästä syvästä pettymyksestä isänmaata kohtaan, vaan siitä että lippu on jo valmis lähtemään sinne minne se kuuluukin - takaisin kotiin.

Ensimmäinen jenkkivuoteni on nyt kolme viikkoa vajaa ja lentoliput Suomeen tuntuvat kovasti jo polttelevan käsissä. Asiaa ei helpota tieto siitä, että kaikki muut suomalaiset Amerikan toivot ovat jo tovin saaneet nauttia kotiinpalusta. Voi olla, että dormihuoneeni kokolattiamaton kovuus tulee vielä useaan kertaan koettua ennen paluuta takaisin.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Suuria tunteita

Kierrän inside-out kämmentä vastustajani rystylle. Pohkeet ja etureidet tärisevät, hiki virtaa otsapantani alta. Aivot käskevät jatkamaan. Lukuisien lyöntien kumina ja niiden jälkeinen ähkyntä kaikuu voimakkaana pienessä kuplahallissa. Koitan keskittyä omaan pisteeseeni. Pääsen kentän sisäpuolelle ja päätän löydä kovaa pitkin linjaa. Vatustajani saa kuin saakin pallon verkon yli matalana. Koukistan polviani ja kierrän uudemman kerran vastustajani rystypuolelle odottaen ohituslyöntiyritystä, mutta sen sijaan vastustajani lopettaa pisteen kesken ja juoksee viereiselle kentälle. Valtava huutomyrsky täyttää hallin pienimmätkin nurkat. Olen 4-0 johdossa kolmannessa erässä, mutta peli on juuri päättynyt.

Maila tippuu kädestä. Ajatukset pysähtyvät. Ensin tiedostaa tappion. Sitten koko kuva iskee tajuntaan.

Kausi on juuri päättynyt. Joukkue, jonka voitimme viime viikonloppuna johtaa meitä nyt konfferenssifinaalissa 4-0 ja on siten ratkaissut matsin itselleen.

Vaikka ottelu on päättynyt muutamia sekuntteja sitten, tiedostat, että kaikki se työ mitä vuoden ajan ollaan tehty, on valunut käsistä. Mestaruussormus, joka tuntui olevan jo niin lähellä on yhtäkkiä särkynyt unelma. Kaikki se työ ja aika, mitä valmentajat ovat vuoden aikana laittaneet likoon on ollut turhaa. Jokainen punnerrus - turhaa.

Siltä tappion jälkeen tuntuu.

Vuoden kestänyt lataus on yhtäkkiä purkautunut. Hetki on tunteikas. Jokainen urheilija, joka on harjoitellut tunnollisesti jotakin määränpäätä varten tietää miltä pettymys tuntuu. Hetken tuntuu kuin millään muulla ei olisi merkitystä. Olet epäonnistunut.

Vajaa vuosi sitten lähdin Amerikkaan sillä mielellä, että lätkitään nyt vähän tennistä opiskelun ohella. Vuosi on muuttanut miestä. Aluksi tuntemattomista joukkueen pojista on tullut veljiä. Tavoitteet on kasvaneet voittojen ohella. Et pelaa vain itsellesi; pelaat nelinpeliparisi, joukkueen, valmentajien ja koulun kunniasta. En olisi ikinä uskonut, miten suuria tunteita yliopistotennis olisi tuonut tullessaan. Näin muutamia tunteja ottelun jälkeen voi jo sanoa, että ne on hienoja tunteita voitosta tai tappiosta huolimatta.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Oppia itsestä

Viimeisistä ajatuksista blogimaailmassa on kulunut lähes kaksi kuukautta. Kaikenlaista on tapahtunut.

Tenniksen osalta kausi on taputeltu konfferenssiturnausta lukuunottamatta, mikä pelataan viikonloppuna Indianapolisissa. Peleihin lähdetään mielenkiintoisista merkeistä, sillä ilmeisesti ensimmäistä kertaa historiassa wright state on ykkössijoitettu voitettuamme kaikki seitsemän konfferenssimatsia. Henkilökohtaisestikkaan ei ole mennyt hullummin kun konfferenssi recordi näyttää 7-0 kaksinpelien osalta kolmospelaajana, dubbeli ei ole tosin sujunut ihan putkeen, mutta viikonloppuna on taas mahdollisuus näytää. Tiukkoja pelejä on tiedossa, sillä todennäköinen semifinaali vastustaja CSU kaatui niukasti 4-3 viime viikonloppuna. Sama tulos löytyy toisella puolella kaaviota olevaa Green Bayta vastaan, mikä olisi todennäköinen finaalivastus. Finaali pitäisi pystyä streamaamaan myös kotisuomesta sunnuntai-iltana seitsämän maissa. Linkki sivuille löytyy tästä:

http://www.horizonleague.org/

Koulussa eletään lukukauden viimeistä neljännestä. Päätin ottaa vähän rennommin ja valitsin vain kolme kurssia (12 tuntia viikossa), koska viikonloput ovat menneet pitkälti matkustaessa tennispeleihin.

Eräänä päivänä pelikaverini kuitenkin näytti minulle mielenkiintoisen kuvan, jonka hän oli ottanut koulun käytävältä.



Suomen peruskurssi Amerikassa?! Pakkohan tämä on nähdä!

Ilmottauduimme Viljamin kanssa kurssille. Seuraavan päivänä astumme pieneen luokkaan neljän muun opiskelijan kanssa. Esittelemme itsemme, samoin tekee opettajamme. Saksankielistä lukiota Suomessa käynyt, Amerikkalaista syntyperää oleva professori puhuu oikein sujuvaa suomea, tosin hieman ulkomaalaisella aksentilla. Usein vaarinpaitaan pukeutuva, vaaleapartainen ja kapeakasvoinen opettajamme kävisi myöskin ulkonäkönsä puolesta kaikin puolin suomalaisesta.

Tunnin aikana selviää, että kurssin pääpaino ei ole niinkään sanojen ja lauseenrakenteiden opettelussa vaan kurssilla tutkitaan pikemminkin suomen kielen rakenteita. Se siitä helposta A:sta...

On kuitenkin aika mielenkiintoista nähdä miten suomea opetetaan ulkomaalaisille. Lukemattomia kertoja sitä on tullut istuttua ranskan tunneilla ja tuskailtua poikkeusten poikkeuksien kanssa. Ranska on kuitenkin loppupeleissä aika helppo kieli suomeen verrattuna, jossa tuntuu olevan sääntöjä enemmän kuin kaikissa muissa kielissä yhteensä. Tunnilla on myös oppinut arvostamaan sitä pääomaa, mitä suomen kieli äidinkielenä antaa.

Harvoin sitä ajattelee kuinka tärkeää oman kulttuurin tuntemus on. Sain vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi André Noël Chakerin kirjoittaman opuksen ¨The Finnish Miracle¨. Kirjailija on Kanadassa syntynyt ja myöhemmin vaimonsa perässä Suomeen muuttanut liike- ja lakimies. Kirja kertoo suomalaisuudesta ja suomalaisen menestyksen tekijöistä esimerkein ja teorioin maahanmuuttajan silmin. Se, että kyseinen henkilö on nimenomaan maahanmuuttaja tekee kirjasta mielenkiintoisen. Ehkä orastava henkilökohtainen kaipuu päästä takaisin Suomeen myös vaikutti kirjan nopeaan läpilukuun.

Jos koko kirjaa ei ole aikaa ahmia, voi särmikkään ministerimme blogista lukea aiheesta lyhyesti:

http://www.alexstubb.com/fi/blog/1851/

Muutamassa eri maassa asuneena voin kertoa kuinka tärkeää oman maan kulttuurintuntemus on sosiaalisessa kanssakäymisessä. Harva ulkomaalainen tietää Suomesta Nokiaa tai Kimi Räikköstä enempää. Mikäli jossain vaiheessa tulee tekemisiin ulkomaalaisten vieraitten kanssa työelämässä tai arjessa, on oikein mukava kertoa jotain Lumiaa syvempää tarinaa.

Nokiasta puheenollen, Lumiaa ei täällä näy eikä kuulu hurjista markkinointisummista huolimatta. Onko osakkeen hinta vieläkään pohjissa?

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Inspiraatiota etsimässä

Elämä on täynnä valintoja. Tein yhden tärkeän sellaisen vajaa pari vuotta sitten - päätin lähteä opiskelemaan alempaa korkeakoulututkintoa Amerikkaan.

Puolisen vuotta opintoja Ohion sydänmailla ovat tarjonneet mahtavia elämyksiä uudesta kulttuurista, sen ihmisistä ja elämästä. On siellä koulun penkilläkin tullut opittua asioita. Tennisjoukkueen kanssa vietetty aika kentällä ja sen ulkopuolella on ollut kaikin puolin antoisaa. Mutta jokin puuttuu.

Viime viikot ollaan Viljamin kanssa pohdittu yksiä sun toisia asioita ja tapetille on noussut usein menestys businessmaailmassa. Miten paljon painoarvoa työnantaja antaa wright staten tutkinnolle Suomessa taikka maailmalla? Mikä tutkinto sopisi minulle parhaiten, mistä on minulle eniten hyötyä tulevaisuudessa? Miten paljon ympärilläni olevat ihmiset vaikuttavat tulevaisuuteeni?

Napakymppi.

Ihmiset. Suhteet. Kontaktit.

Moni opiskelija on jo varmasti lähetellyt työhakemuksia sinne tuhanteen ja sataan yritykseen. Itse otin pienen riskin ja jätin Prisman kassan ja Kytäjän golfklubin väliin. Lähdin hakemaan sitä herttavärisuoraa - unelmaharjoittelupaikkaani.

Löysin parisen kuukautta sitten hyvinkin mielenkiintoisen sivun, kuinkas ollakkaan innovaatiota ainakin ulospäin pursuavan Aalto yliopiston kautta. Linkki ohjasi minut startuplife.in sivustolle joka sai silmäni pyöreiksi innostuksesta.

¨Start-up Life is a 3-12 month internship program for the most talented students and researchers. You will work for the most aspiring start-ups around the world and learn from the best entrepreneurs. Startup Life is not just a regular internship program: we’ll help you to build a network of other entrepreneurial-minded people and promise you’ll have the time of your life.¨

Wau. Tismalleen sitä mitä haluan.

Parin viikon sisällä pitäisi tulla vastausta. Mielenkiinnolla odottaen.

Wright Statessa olen oppinut tuntemaan mahtavia persoonia Amerikasta ja ympäri maailmaa. Kysymys kuuluukin: Ovatko nämä henkilöt mahdollisesti tulevia businesskumppaneitani? Haluavatko nämä opiskelijat luoda jotakin täysin uutta, kenties muuttaa maailmaa?

Tähän asti innovaation siemeniä on yritetty kylvää, mutta usein sato on osoittautunut niukaksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseeni, mutta täytyy nostaa hattua mm. Aalto yliopistolle, joka tarjoaa opiskelijoilleen ajan hermolla olevaa ohjelmaa.

Kyllä Amerikassakin. Vähän Ohiota etelämmässä.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Back to Business

Selailin eilen kaihoisasti Uuden-Seelannin blogiani. Joitakin asioita oppii arvostamaan vasta jälkikäteen.

Loma - kuinka ihana sana.

Tätä mietiskelin myös viime sunnuntaina kun raahasin itseni kirjastoon suhteellisen univajaan ja väsyneen viikon riepottelemana. ¨Back to Business¨ huokasin kun aloin tavaamaan mikroekonomian kaavioita aivot puoliunessa. Kuuden viikon avartavan reppumatkailun jälkeen oli aika ottaa työkalut kouraan - kevyt tennismaila ja paksut koulukirjat. Ainakin jakson alun koearvosanojen perusteella ensimmäinen tuntui sopivan paremmin käteen.

Ja nyt ollaan tässä.

Kuuden, käytännössä urheiluvapaan viikon reissaamisen jälkeen palloa alettiin hakkaamaan päivittäin pari tuntia päivässä. Kuten arvata saattaa, muutenkin jo heikkorakenteisen suomalaispojan rannoilla rentoutetut lihakset olivat koetuksella. Ja niinhän siinä kävi, että nyt ollaan toipilaana. Syyttävä sormi ei suinkaan osoita kohti valmentajia, jotka olivat meille tehneet vartavasten fysiikkaohjelmat joululomalle. Taas voi katsoa peiliin ja miettiä olisiko jotain kannattanut tehdä toisin. Tätä peiliinkatsomista on tullut tehtyä aika moneen kertaan tämän harrastuksen puitteissa, mutta jotenkin tuntuu, että kerta toisensa jälkeen sitä katsoo aina tuota samaa tyhmää naamaa ja tietää ettei mikään tule muuttumaan.

¨Tyhmästä päästä kärsii koko keho¨ niinkuin isälläni on tapana sanoa.

No, ei tässä kannata vajota masennukseen. Treeneissä olen käynyt ihan normaalisti tätä päivää lukuunottamatta, tosin lähes koko oikea käsi teipattuna. Täytyy tehdä kaikki voitava paranemisen edistämiseksi, jotta voin tulla taas kentälle jahtaamaan voittoja teamin ja koulun nimeen.

Palataan nyt kuitenkin kuukauden takaisiin tapahtumiin, jolloin lensin New Yorkissa vietetyn Joulun ja Uudenvuoden jälkeen takaisin Ohioon. Vaikka loma oli ollut virkistävä ja kokemusrikas, oli todella mukava palata takaisin tuolloin lumipeitteiseen Daytoniin. Ei vain siksi, että kaikkia kavereita oli kaivannut vaan että pystyi asettumaan taas aloilleen. Tuntui ikään kuin olisin tullut kotiin. Mikäpä sitä parempi fiilis.

Uusia tuulahduksia tiimin toi myös Viljami Rahnasto Helsingistä, joka aloitti opinnot täällä tammikuussa. Koko porukka on tykännyt uudesta tulokkaasta ja Viljami on tuntunut sopeutuvan Amerikkalaiseen college elämään varsin nopeasti.

Nyt ollaan eletty vuoden 2012 ensimmäinen kuukausi ja Ohion ilmasto on jo elätellyt kevään merkkejä. Eilen tuntui kuin olisi voinut lähteä ulos pelkässä hupparissa. Tänään lämpömittarin elohopea lähenteli kuitenkin taas nollaa. Ohiosta sanotaankin: ¨You never know what you gonna get¨.

Tämä ei näytä olevan ongelma Amerikkalaisille, jotka tulevat luennoille edelleen sandaaleissa ja shortseissa, toki lämmitetyillä lava-autoilla. Itselleni sää on tuottanut hieman päänvaivaa, välillä kun tuntuu että sää vaihtelee radikaalisesti ihan päivänkin sisällä. Sama ongelma on ollut tänään nähtävästi myös Suomessa uudellamaalla. Ajakaapa varovasti.

Kurkkikaa uudenseelannin blogia viikonloppuna. Sinne saattaa ilmestyä jotakin.

Kiitos kotiväelle joulupaketista ja etenkin mummolle uusista villasukista! (onko vähän mageet)

tiistai 22. marraskuuta 2011

Ensimmäinen neljännes takana

Ensimmäinen kouluneljännes on nyt takana ja ihan mukavastihan sieltä "A"apeliakin napsu. Kuultuani kuuden viikon joululomasta aloin mielessäni kehitellä parasta mahdollista plääniä breikille. Siitä lähtien kun tutustuin mahtaviin uusi-seelantilaisiin ja kuulin heidän kauniista maastaan vaihtovuotenani Belgiassa, olen haaveillut matkustamista tuonne kaukaiseen paratiisiin. Tänään se päivä koitti.

Reilun kahden viikon aikana olisi tarkoituksena kiertää mahdollisimman kattavasti molemmat saaret bussilastillisen muiden reppumatkailijoiden kanssa ja matkan varrella törmätä vanhoihin tuttavuuksiin. Saa nähdä mihin aallot miestä keinuttaa sen jälkeiset kaksi viikkoa, mutta varmaa on, että reissusta tulee unohtumaton kokemus.

Sukella mukaan seikkailuun:
http://kohtituttuajatuntematonta.blogspot.com/

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ohio on oikeesti jees

Muutamalta ihmiseltä on tullut kommenttia blogin hieman negatiivisesta sävystä. Senpä vuoksi päätin julkaista listan miksi Ohio ja Wright State on tosi jees.

1. $3.5 dollarin ateriasta saa alennusta
2. Sää voi olla tänään +15°C ja huomenna -5°C
3. Kiinnijäämisen pelko oluenjuonnista
4. Aggressiivisista pesukarhuista aiheutuva jännitys roskapussia vietäessä
5. Luennolta myöhästyminen, koska hirvi tukkii koulutiesi
6. Ihmisiin tutustumisen helppous
7. Ihmiset laulavat yleisillä paikoilla
8. Ihmiset ovat rauhallisia autoilijoita
9. Kampuksella saippuakuplia puhaltelevan tytön hymy
10. Wendy's hampurilaisravintola
11. Tytöt pitää legginssejä housuina
12. Tytöt tykkää aksenteista
13. Tytöt tykkää susta
14. Tytöt tykkää susta
15. Kaikki on halpaa
16. Kun kysyy kuulumisia niin kaikilla menee aina hyvin
17. Ymmärrät hiphopin kauneuden
18. Opit puhumaan höpönlöpöä
19. Opit blokkaamaan facebookin käyttäjien tilapäivityksiä
20. Opit arvostamaan kotimaatasi kun et keksi listaasi 20:ttä positiivista asiaa


http://www.youtube.com/watch?v=XIE5quVkGlY
Kiitosta Antille ja Mikalle kuvan ja musiikin jakamisesta