perjantai 3. helmikuuta 2012

Back to Business

Selailin eilen kaihoisasti Uuden-Seelannin blogiani. Joitakin asioita oppii arvostamaan vasta jälkikäteen.

Loma - kuinka ihana sana.

Tätä mietiskelin myös viime sunnuntaina kun raahasin itseni kirjastoon suhteellisen univajaan ja väsyneen viikon riepottelemana. ¨Back to Business¨ huokasin kun aloin tavaamaan mikroekonomian kaavioita aivot puoliunessa. Kuuden viikon avartavan reppumatkailun jälkeen oli aika ottaa työkalut kouraan - kevyt tennismaila ja paksut koulukirjat. Ainakin jakson alun koearvosanojen perusteella ensimmäinen tuntui sopivan paremmin käteen.

Ja nyt ollaan tässä.

Kuuden, käytännössä urheiluvapaan viikon reissaamisen jälkeen palloa alettiin hakkaamaan päivittäin pari tuntia päivässä. Kuten arvata saattaa, muutenkin jo heikkorakenteisen suomalaispojan rannoilla rentoutetut lihakset olivat koetuksella. Ja niinhän siinä kävi, että nyt ollaan toipilaana. Syyttävä sormi ei suinkaan osoita kohti valmentajia, jotka olivat meille tehneet vartavasten fysiikkaohjelmat joululomalle. Taas voi katsoa peiliin ja miettiä olisiko jotain kannattanut tehdä toisin. Tätä peiliinkatsomista on tullut tehtyä aika moneen kertaan tämän harrastuksen puitteissa, mutta jotenkin tuntuu, että kerta toisensa jälkeen sitä katsoo aina tuota samaa tyhmää naamaa ja tietää ettei mikään tule muuttumaan.

¨Tyhmästä päästä kärsii koko keho¨ niinkuin isälläni on tapana sanoa.

No, ei tässä kannata vajota masennukseen. Treeneissä olen käynyt ihan normaalisti tätä päivää lukuunottamatta, tosin lähes koko oikea käsi teipattuna. Täytyy tehdä kaikki voitava paranemisen edistämiseksi, jotta voin tulla taas kentälle jahtaamaan voittoja teamin ja koulun nimeen.

Palataan nyt kuitenkin kuukauden takaisiin tapahtumiin, jolloin lensin New Yorkissa vietetyn Joulun ja Uudenvuoden jälkeen takaisin Ohioon. Vaikka loma oli ollut virkistävä ja kokemusrikas, oli todella mukava palata takaisin tuolloin lumipeitteiseen Daytoniin. Ei vain siksi, että kaikkia kavereita oli kaivannut vaan että pystyi asettumaan taas aloilleen. Tuntui ikään kuin olisin tullut kotiin. Mikäpä sitä parempi fiilis.

Uusia tuulahduksia tiimin toi myös Viljami Rahnasto Helsingistä, joka aloitti opinnot täällä tammikuussa. Koko porukka on tykännyt uudesta tulokkaasta ja Viljami on tuntunut sopeutuvan Amerikkalaiseen college elämään varsin nopeasti.

Nyt ollaan eletty vuoden 2012 ensimmäinen kuukausi ja Ohion ilmasto on jo elätellyt kevään merkkejä. Eilen tuntui kuin olisi voinut lähteä ulos pelkässä hupparissa. Tänään lämpömittarin elohopea lähenteli kuitenkin taas nollaa. Ohiosta sanotaankin: ¨You never know what you gonna get¨.

Tämä ei näytä olevan ongelma Amerikkalaisille, jotka tulevat luennoille edelleen sandaaleissa ja shortseissa, toki lämmitetyillä lava-autoilla. Itselleni sää on tuottanut hieman päänvaivaa, välillä kun tuntuu että sää vaihtelee radikaalisesti ihan päivänkin sisällä. Sama ongelma on ollut tänään nähtävästi myös Suomessa uudellamaalla. Ajakaapa varovasti.

Kurkkikaa uudenseelannin blogia viikonloppuna. Sinne saattaa ilmestyä jotakin.

Kiitos kotiväelle joulupaketista ja etenkin mummolle uusista villasukista! (onko vähän mageet)