Sunnuntai-ilta pimenee. Yli kolmenkymmenen asteen hellepäivä on ohitse. Katson huoneestani dormien parkkipaikalle, joka täyttyy autojen valoista. Yliopisto-opiskelijat liikkuvat kohti dormeja vetäen viikonloppuna kotona pestyjä vaatteita täynnä olevia matkalaukkujaan. Vanhemmat saattavat ovelle ja sanovat hyvästit seuraavaa perjantaita varten.
Jos jostain kumman syystä alkuviikosta ei ole erehtynyt toivomaan viikonlopun alkua, varma viikonlopun merkki on perjantaina kampukselta pyykkikasoineen pakenevat opiskelijat, jotka viikon viimeisen luennon jälkeen säntäävät autoihinsa ja päräyttävät äkkiä äidin luokse. Tätä ennen sosiaalinen media on täyttynyt Amerikkalaisten kotikaipuusta kertovista päivityksistä.
Viikonloppu on nyt ohi ja väsynyt katse on suunnattava seuraavaan viikkoon.
Laitan soimaan Tauskin Mombasan. Viljami on oikealla puolellani lattialla X-asennossa. Itse jo muutaman kuukauden kokeneena äksääjänä rohkaisin Viljamia kokeilemaan Virginian ex-kollegojen lanseeraamaa tapaa. Tarkempia tietoja X-asennosta löydät linkistä ja etenkin blogin kolmannestoista luvusta.
Nyt kun tuli tennispiireissä lähes kulttimaineeseen noussut ¨Kalkkunalaakson Tarinoita¨ puheeksi, niin täytyy kiittää Tommi Nissistä kaikista niistä antoisista lukuhetkistä ja vertaistuista, joita blogi on tarjonnut. Itseäni harmittaa että eksyin blogin lukuun vasta itse tänne muutettuani, sillä teksti on nimittäin sen verran elävää, että sitä lukee aina ilolla. Täällä Ohiossa on otettu esille blogin julkistaminen ihan painoversionakin, jotta kuluneiden vuosien materiaaliakin voisi lukea näin jälkikäteen. Siitä saa kuitenkin tekijä itse päättää. Kaikkea hyvää Tommille jatkoon ja toivotaan, että kynä pysyy tulevaisuudessakin kädessä.
Viljami on noussut ylös lattialta. Biisi on vaihtunut Jukka Pojan Älä Tyri Nyt kappaleeseen. Kuuntelen lyriikoita ja ymmärrän jotakin mitä tulee liian harvoin ajateltua - minulla on mahdollisuus opiskella ulkomailla, mahdollisuus, jota monella muulla ei ole. Minulla on mahdollisuus oppia uudesta kulttuurista ja kielestä, nähdä ja kokea uutta. Sitä täytyy arvostaa.
Välillä vaan tuntuu että kaikki on jo nähty ja koettu.
Biisi loppuu ja katson ympärilleni. Sängyn vierustaa koko vuoden koristanut Suomen lippu on otettu alas. Kyse ei ole kuitenkaan Suomen jääkiekon mm-kisojen välierätappiosta ja siitä syntyvästä syvästä pettymyksestä isänmaata kohtaan, vaan siitä että lippu on jo valmis lähtemään sinne minne se kuuluukin - takaisin kotiin.
Ensimmäinen jenkkivuoteni on nyt kolme viikkoa vajaa ja lentoliput Suomeen tuntuvat kovasti jo polttelevan käsissä. Asiaa ei helpota tieto siitä, että kaikki muut suomalaiset Amerikan toivot ovat jo tovin saaneet nauttia kotiinpalusta. Voi olla, että dormihuoneeni kokolattiamaton kovuus tulee vielä useaan kertaan koettua ennen paluuta takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti